Nauvon-Berghamn-panoraama_name

Saaristomeren panoraama

Valokuvanäyttely muistuttaa Saaristomeren ainutlaatuisuudesta ja suojelutarpeesta

Hankeaika: 2017-2018
Myönnetty rahoitus: Enintään 7000 euroa
Lisätietoja: Jaakko Ruola, Tutkimuspalvelu 2000
Hanke on käynnissä

Saaristomeren panoraama -hanke kertoo kuvin ja sanoin saariston monipuolisista kohteista. Se koostuu valokuvanäyttelystä ja näyttelyn rinnalla Saaristomerta esittelevästä valokuvateoksesta. Luontokuvaaja Jaakko Ruola on kuvannut Saaristomeren maisemia viimeisen kymmenen vuoden ajan ja kuvailee hankkeen motivaatiota ja tavoitteita näin:

Sukuni on kotoisin Kustavista, jossa vietetyt lapsuuden ja nuoruuden ajat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Pitkän tauon jälkeen innostuin saaristosta uudelleen, mutta meren pahoinvointi yllätti: sinileväkukinnat, rakkolevän riutuminen ja vesien sameus. Tästä syntyi halu vaikuttaa – tehdä kirja, koota näyttely ja ryhtyä keräämään ihmisiä toimimaan terveen meren puolesta. Ihmisen toiminta on meren pilannut, mutta meidän toimillamme se voidaan myös pelastaa.

Rinnan näyttelyn kanssa Saaristomerta esittelee uusi valokuvateos, jossa on kuvien lisäksi tietokirjailija, Journalisti -lehden päätoimittaja Markku Lappalaisen saaristoa käsitteleviä tekstejä. Valokuvanäyttelyn rinnalla kirja on puheenvuoro Saaristomeren suojelun puolesta ja tekijöidensä matka saariston kiehtovimpiin kohteisiin.

Valokuvanäyttely ja -kirja ovat osa Saaristomeren panoraama -hanketta, jonka tavoitteena on viestiä Saaristomeren suojelun puolesta.

Saaristomeren panoraama -hankkeen tavoitteena on vaikuttaa tavallisiin kansalaisiin ja poliittisiin päättäjiin, jotta he ryhtyisivät välittömiin toimiin Saaristomeren tilan parantamiseksi. Uskon, että näyttävät panoraamakuvat ja ilmakuvat Saaristomerestä, sen tunnelmista ja valoista eri vuodenaikoina, asiantuntevin tekstein varustettuina, vaikuttavat kansalaisiin ja päättäjiin sekä tukevat viestiämme, Ruola sanoo.


Hankkeen omat verkkosivut