Aspö Jaakko Ruola

Uutisia

9.4.2018 6.56

Saksofonisti Saaristomeren Suojelijana -kesäkiertue

Saaristomeri antaa paljon. Nyt on aika antaa takaisin. Laitetaan liikkeelle muutosaalto! Saaristomeren Suojelurahasto rahoittaa paikallisia konkreettisia hankkeita, joilla saavutetaan näkyviä ja positiivisia vaikutuksia Saaristomeren vesien tilaan. Etsimme lisää väkeä ja hankkeita jatkuvasti. Yksi innokas tukijamme on Esa Pietilä, joka on tänä vuonna nimetty Saaristomeren Suojelurahaston taiteilijaedustajaksi.

Saaristomeren Suojelurahaston toiminnanjohtaja Tove Holm toivottaa teidät ”tervetulleiksi osallistumaan Esa Pietilän Saaristomeri-kiertueelle. Pietilä säveltää kevään aikana uuden sooloesityksen, joka esitetään kaikissa kiertueen konserteissa”.

”Aktiivisena purjehtijana merien suojelu on kaikilla tavoin tärkeää. Iloitsen että saan soittaa kesäisessä saaristossa, ihania keikkoja hienoissa paikoissa”, summaa Pietilä.

Pietilää pidetään yhtenä Suomen merkittävimmistä saksofonisteista. Pietilä toimii suomalaisella jazz- ja nykymusiikki-kentällä sekä esittävänä taiteilijana että säveltänä. Hän on esiintynyt myös kansainvälisesti merkittävillä festivaaleilla mm. USA:ssa, Kanadassa, Japanissa, Brasiliassa, Australiassa, Kuubassa ja monessa eurooppalaisessa maassa.

”Monipuolisen saksofonityöskentelyni juuret ovat jazzissa, mutta moniulotteisen ilmaisuni ja omintakeisen persoonallisessa tyylissäni sekoitan luovasti aineksia musiikin eri genrealueilta” kertoo Pietilä. Rohkeana improvisoijana ja musiikillisena visionäärinä tunnetun Pietilän repertuaariin kuuluvat mm. täysin improvisoitujen soolosaksofonikonserttien lisäksi solistiesiintymiset kamariorkestereiden ja muiden yhtyeiden kanssa.

Pietilä on osoittanut olevansa kotonaan monissa erilaisissa musiikillisissa ympäristöissä myös jazzpiirien ulkopuolella ja konsertoi säännöllisesti duokokoonpanojensa kanssa ja erinäisissä yhteyksissä nykymusiikin kentällä. Suomen Jazzliitto myönsi arvostetun Yrjö-palkinnon Pietilälle 2016.

:

25-28.6 Hanko Creative Music and Sound Workshop, www.facebook.com/HankoCreativeMusicAndSound/
Kansainvälinen musiikin mestarikurssi, jonka kurssin opettajina toimivat Pietilän lisäksi rumpali, improvisoija ja säveltäjä Harvey Sorgen, NYC (USA). Ilmoittautuminen: www.esapietila.com, 0400 815007

28.6 Esa Pietilän, Harvey Sorgenin ja oppilaiden konsertti klo 20 Hangon kaupungintalolla juhlasalissa

30.6 Esa Pietilän konsertti soolosaksofonilla klo 16 Korpoströmin Saaristokeskuksen auditorio

6.7 Esa Pietilän konsertti soolosaksofonilla klo 19 Nötön kirkossa

7.7 Esa Pietilän konsertti soolosaksofonilla klo 20 Utön majakassa

Liput maksavat 35/25 euroa. Jokaisesta lipusta menee 10 euron lahjoitus Saaristomeren Suojelurahastolle.

Lisätietoja:
Esa Pietilä,
0400 815007, esa@esapietila.com
Saaristomeren Suojelurahaston toiminnanjohtaja Tove Holm, 040 556 5426, tove.holm@centrumbalticum.org

Saaristomeren Suojelurahasto on osa Centrum Balticum –säätiötä, www.saaristomerensuojelurahasto.fi
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Facebook, Twitter ja Instagram



Palaa otsikoihin