Aspö Jaakko Ruola

Uutisia

2.11.2020 13.44

Hankekuulumisia: Miksi järviruokoa kannattaa poistaa Saaristomereltä?

Järviruo'on poisto Saaristomerellä -hankkeen tavoitteena on madaltaa kynnystä hyötykäyttää vuosittain uusiutuvaa biomassaa, joka muutoin jää rannoille pilaamaan vesistöjen laatua. Kysyimme hankkeen kuulumisia projektikoordinaattori Päivi Similtä Turun ammattikorkeakoulusta.

Miksi hanke on tärkeä Saaristomeren kannalta?

Rehevöityminen on lisännyt voimakkaasti ruovikoiden määrää varsinkin Saaristomeren sisäosissa. Laajat ja tiheät ruovikot vähentävät avoimista rannoista hyötyvää lajistoa ja haittaavat veden virtaamista. Rannoille mätänevä ruoko aiheuttaa myös kasvihuonepäästöjä. Ruovikoiden säännölliset korjuuleikkaukset parantaisivat merkittävästi vesistöjen tilaa. Se lisäisi asukkaiden viihtyvyyttä, edistäisi luonnon monimuotoisuutta ja leikattu ruokomateriaali voidaan myös hyödyntää monipuolisesti.

Mistä syntyi idea hankkeeseen?

Ruokoa on tutkittu jo melko paljon ja tiedetään sen poistamisen hyödyt sekä sen monet hyötykäyttömahdollisuudet mm. kasvualustoina, bioenergiana, rakennusmateriaalina, karjanrehuna ja vaikka missä. Ongelma on ollut se, että ruovikoiden korjuu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan se on luvanvaraista ja edellyttää vesialueen omistajilta suostumuksen ruovikoiden käyttöön. Vesialueiden omistussuhteet puolestaan ovat hyvin monimutkaiset, yhdellä vesialueella voi olla useita kymmeniä osakkuuksia, joiden yhteystietojen selvittäminen voi olla kiven takana. Yrittäjillä ei yleensä ole resursseja tällaiseen selvitystyöhön.  Hankkeella pyritään selvittämään tätä pullonkaulaa ja luodaan sopimusmalli rannanomistajien, yrittäjien ja viranomaisten kesken, jotta rantojen hyödyntämien helpottuisi.

Ruo'n niitto pieni

Mitä hankkeessa on saatu aikaan?

Hankkeelle on valittu muutamia pilottialueita Paraisilla, joiden vesialueen omistajat on selvitetty. Heille on lähetetty kirjeet, joissa on pyydetty suostumusta heidän vesialueensa ruovikoiden hyödyntämiseen. Vastaanotto oli pääsääntöisesti myönteistä ja ruovikoiden poisto on jopa toivottavaa. Tarkoitus oli järjestää myös kahvitilaisuuksia yhteiselle vuoropuhelulle, mutta koronatilanteen takia nämä tilaisuudet on siirretty seuraavaan vuoteen.  Pilottialueilla on myös luonnonsuojelualuetta. Näille on tehty kartoituskäyntejä EU:n direktiivilajien havainnoimiseksi. Leikkuiden suunnittelussa tulee aina ottaa luontoarvot ja lintujen pesimisaika huomioon.

Ketkä erityisesti hyötyvät hankkeesta ja sen tuloksista? 

Tavoitteena on parantaa rannikkoalueiden maaseutuyrittäjien mahdollisuuksia käynnistää laajamittainen ruovikoiden kaupallinen korjuuleikkuu ja biomassan hyödyntäminen. Hankkeen toimenpiteillä luodaan mallia, jolla sekalaisen lupaviidakon läpi löytyisi väylä, jolla ruovikot saataisiin kiertoon. Vesialueen omistajat hyötyvät hoidetuista ranta-alueista ja pidemmällä aikavälillä vesistöjen tila parantuu ja biodiversiteetti monipuolistuu.

Hanketietoja:

Toteutus: 1.5.2019 - 31.12.2020

Myönnetty avustus: enintään 5000€

Lisätietoja Turun ammattikorkeakoulun sivuilla


Palaa otsikoihin